keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

I think therefore I blog

 

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan bloggauksesta.

Luen blogeja - pääasiassa muoti- ja matkailublogeja - päivittäin. Yleensä päiväni alkavat sillä, että selaan läpi tutut blogit samalla kun syön aamupalaa. Mielestäni on mielenkiintoista päästä kurkistamaan tavallisten ihmisten elämään ja ajatusmaailmaan, vaikka joskus kauhistelenkin miten jotkut uskaltavat kertoa arjestaan niin avoimesti. Omalla naamallaan esiintyminen vaatii kyllä melko paksua nahkaa ja hyvää itsetuntoa, sillä anonyymisti kommentoivat lukijat voivat olla joskus melkoisen julmia. Hyvä kirjoittaja voi kuitenkin saada kerättyä itselleen suuren lukijakunnan, jolloin bloggauksesta voi tulla taloudellisesti kannattavaa, ja jopa työ.

Suuressa osassa blogeja, joita luen, on mainoksia. Mainokset saattavat herättää suuriakin tunteita lukijoissa, jotkut ilmoittavat, etteivät aio enää lukea kyseistä blogia niiden takia, joitakin se ei taas haittaa ollenkaan. Jotkut bloggaajat selittävät mainostuksen ilmoittamalla mainostavansa vain niitä asioita joihin itse uskovat tai joita itsekin käyttävät. Jotkut ovat jopa solmineet yhteistyösopimuksia erilaisten yritysten kanssa, jolloin yritysten tuotteet mainitaan kirjoituksissa useammin.

Yksi yhteistyökumppani bloggaajille on Indiedays-sivusto. Indiedays on muotiin, tyyliin ja kauneuteen keskittyvä portaali, johon on koottu 19 Suomen suosituinta muoti- ja lifestyleblogia. Sivusto tarjoaa lukijoilleen helpon tavan löytää ja seurata laadukkaita blogeja, joista jokainen on kuitenkin täysin itsenäinen, eli jokainen bloggaaja kirjoittaa postauksensa täysin omilla ehdoillaan. Bloggaajat saavat Indiedaysiltä palkkion tuottamastaan sisällöstä ja Indiedays puolestaan saa tuloja mainostilan myynnistä yrityksille. Indiedays siis huolehtii mainostilan myynnistä keskitetysti, jolloin bloggaajat voivat keskittyä bloggaamiseen.

Monet bloggaajat ovat myös luoneet blogilleen facebook-sivuston, jonne uusi blogikirjoitus voidaan linkittää, ja jolloin lukijat saavat tiedon uudesta postauksesta nopeasti. Facebook-sivulla blogaaja voi myös olla helpommin vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa.

Itseäni mainokset blogeissa eivät juurikaan haittaa. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää, että bloggaaja, joka saattaa käyttää useamman tunnin päivästään postauksen kirjoittamiseen, hyötyy siitä myös taloudellisesti. Mainokset eivät kuitenkaan saisi olla liian suuria tai räikeitä, ja mielestäni on myös reilua, että blogaaja ilmoittaa, jos postaus sisältää mainoslinkin. Bloggaus voi kuulostaa helpolta tavalta ansaita rahaa; kirjoitat pari postausta miten päiväsi on mennyt ja esimerkiksi esittelet sen päivän asukokonaisuutesi. Itse arvostan kuitenkin sen verran omaa yksityisyyttäni, etten ole valmis muutaman mainosroposen vuoksi siitä luopumaan.

Kuva: weheartit.com




2 kommenttia:

  1. Todella hienoa pohdintaa bloggaamisesta! Avoimuuden ja yksityisyyden raja häilyy. Jotkut jakavat itsestään miltei kaiken, toiset taas ovat ehkä turhankin varovaisia.


    Millainen systeemi sinulla on blogien seuraamisessa? Käytätkö esim. syötteitä? Miten paljon arvioit käyttäväsi aikaa blogien lukemiseen?

    VastaaPoista
  2. Olen jo muutaman vuoden seurannut samoja blogeja, joten tottumuksesta ne aina vilkaisen läpi. Vaikea sanoa paljon käytän aikaa blogien lukemiseen, ehkä n. 15 minuutista tuntiin. Joskus löydän uusia blogeja kommenttiboksissa kommentoineiden joukosta, tai niistä blogeista, mitä itselleni tutut bloggaajat lukevat.

    VastaaPoista