sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Facebookin ikäraja

Opettajat linkkasivat ylen uutisen Facebookin ikärajoista. Vaikka esimerkiksi Facebookin ikäraja on 13-vuotta, neljänneksellä alle 13-vuotiaista tili kuitenkin löytyy, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat rekisteröitymisen yhteydessä valehdelleet ikänsä. Vanhemmille tarkoitetuissa sosiaalisen median palveluissa saattaa olla lapsille haitallista materiaalia, eivätkä pienet lapset vielä osaa varjella omaa yksityisyyttään netissä.

Mielestäni vanhempien on nykyään melko vaikea vahtia koko ajan lastensa tekemisiä, koneelle ja nettiin pääsy on helppoa niin monessa paikassa. Monet vanhemmat eivät varmaan edes pidä Facebookia mitenkään vaarallisena paikkana. Facebook on niin suosittu sovellus, että en ihmettele, miksi myös pienemmät lapset ovat siitä kiinnostuneet. Varmaan joitakin se myös kiehtoo juurikin tuon ikärajan takia; halutaan olla osallisena jossain "kielletyssä". Auttaisikohan sosiaalisen median käytön valvomista se, että vanhemmat ovat Facebookissa lastensa kavereita?

Jutun voi lukea täältä: http://yle.fi/uutiset/mediakasvattajat_facebook_ei_sovi_pienille_lapsille/6072441

6 kommenttia:

  1. Itseltäni ei lapsia löydy, mutta tosiaan mahtaa olla melko mahdotonta nykypäivänä vahtia lastensa nettitoimintaa 24/7... Kuitenkin pääsy netin ihmeelliseen maailmaan löytyy lähes kaikkialta, vaikka kotona jonkinlaisia rajoituksia laiteltaisiinkin. Ja jo omina teinivuosinani tuli käytettyä nettiä kahviloissa, koulussa, kaverin luona jne., eli eipä ne vanhemmat voi joka paikkaan mukaan vahtimaankaan iskeytyä.

    Liiallisten rajoitusten sijaan näkisinkin, että ennaltaehkäisevä toiminta on oleellisempaa. Vanhempien pitäisi samalla lailla osata kertoa myös netin vaaroista, siinä missä muutenkin elämässä piilevistä uhkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan Miiaa. Vahtiminen on varsin mahdotonta: se mikä on kiellettyä kotona, voi olla sallittua kaverilla. Tätä tilannetta käytetään hyväksi - tietysti. Niin minäkin tekisin.

      Olen vielä onnekas, koska lapseni ovat kertoneet, mikäli ovat törmänneet arveluttavaan materiaaliin. (Sitä tulee muuten yllättävistäkin paikoista.) Nettimaailman vaaroista pitäisi rohjeta kertoa siinä missä muistakin vaaroista. Se taas edellyttää, että vanhemmat seuraavat, mitä somessa tapahtuu.

      Poista
    2. Totta, vanhempien on oltava aktiivisia tässä asiassa. Liiallinen lasten suojelu ei ole sekään hyväksi, vaan juuri liikojen rajoitteiden sijaan tulisi paremminkin valistaa lapsia netin pimeistä puolista.

      Poista
  2. Vanhempien on aika vaikea noihin asioihin puuttua. Jos lapset kirjoittavat facebookiin jotain mitä eivät halua vanhempiensa näkevän, eivät he varmasti hyväksy heidän kaveripyyntöjäkään.
    On totta, että lapset pääsevät nettiin muuallakin kuin kotonaan, mutta silti näkisin että ei olisi pahitteeksi jos vanhemmat rajoittaisivat kotona tietokoneella käytettyä aikaa. Ihmettelen miksi kolmasluokkalaisille tms maksetaan puhelinliittymä, jossa on kiinteä nettimaksu.
    Esimerkiksi koulussa voitaisiin antaa jonkinlaista somevalistusta lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja vaikka lapset hyväksyisivät vanhempiensa kaverikutsun, voivat he rajoittaa vanhempien pääsyä profiiliinsa. Somevalistus kouluissa on hyvä idea, liekö sellaista jo olemassa? :)

      Poista
    2. Tuo ikärajakysymys taitaa vaikuttaa siihen, milloin ja kenelle valistusta annetaan. Alaluokilla se kohdistuu huoltajiin, koska tiedetään, että lapset seikkailevat paikoissa, joissa heidän ei vielä pitäisi olla.

      Mutta mutta... hankalaksi asian tekee, mikäli vanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita somesta.

      Poista